Ensihoitajaopiskelija Afrikassa

Huh nyt on 4 viikkoa takana. Samaan aikaan aivan käsittämättömän onnellinen, mutta myös surullinen, että Moshissa arki on tullut nyt päätökseen. Tällä hetkellä kirjoittelen Sansibarilta, joka on Tansanian rannikolla sijaitseva wikipedian mukaan vajaa 2 miljoonan ihmisen asuttama saari. Tultiin vielä harjoittelun jälkeen lomailemaan muutamaksi viikoksi, joten ainakaan toistaiseksi ei tarvitse vielä palata lumiseen suomeen. Mennyt harkkaviikko meni hyvin, palattiin takaisin lastenosastolla, joten työtehtävät pysyivät pitkälti samoina. Uutena työtehtävnä, jotta aiemmin (täällä) ei ole tullut tehtyä oli haavanhoidot, joita pääsin suorittamaan. Täytyy myöntää, että tuntui kohtalaisen pahalta hoitaa pahoja palovammoja, kun aseptiikka ei todellakaan ollut hyvää eikä haavat selkeästi ole hoidosta huolimatta parantuneet. Haavoja muun muassa hinkutettiin kaupasta ostetulla saippuapalalla, ja ne suojattiin teipin ja harson kera. Pieni lapsi huusi kivusta hoidon ajan, sillä lapselle ei ollut muuta...

Hullua, et on taas vierähtäny kokonainen viikko, ja harjottelua on enää viikko edessäpäin! Tää viikko oli myös todella opettavainen, kiinnostava ja hauska! Töiden osalta hieman erilainen, sillä tää viikko vietettiin synnytysosastolla. Tykkäsin olla siellä ihan valtavasti monestakin syystä; lääkärit siellä oli todella huomioon ottavia, ja meille selitettiin tarkasti mitä tapahtuu ja miksi asiat tehdään. Arvostin tätä ihan valtavasti, koska synnytyksen teoriaa ei olla keretty ees koulussa vielä käymään, mut haluttiin kartuttaa kokemusta siltäkin osastolta. Oli myös mielenkiintosta oppia, miten esimerkiksi sikiön hengitysäänet kuunnellaan dopplerin sijasta torven avulla. Oli jotenkin lumoava hetki kuulla sikiön sydänäänet ensimmäistä kertaa, etenkin kun en oo niitä kuullut koskaan Suomessakaan. Ja kirsikkana kakun päällä, rakastin tehdä töitä niiden pienten ihmisten kanssa. Monena päivänä pysähdyin vain ihailemaan vastasyntynyttä, ja mietin miten omalla tavallaan ihmeellinen asia uuden...